« Kid Kustoms  |  Pyöräily - Tasapainoista liikuntaa »

Pyörämogulit Pelago Nyt liitteessä

28.5.2009 12:00

Valtteri Väkevä
Helsingin Sanomat

Uutinen! Nopsa, Helkama ja Tunturi saavat kilpailijan, kun uusi suomalainen pyörämerkki Pelago aloittaa toimintansa.

Rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että Pelago kilpailee eri sarjassa kuin nuo kolme jättiä. Pelagon ensimmäisen vuoden tuotanto tulee olemaan 200 pyörää, joita myydään pääasiassa merkin omassa kaupassa Helsingissä.

Sekin lienee syytä sanoa, ettei pyörien osia tehdä Suomessa – mutta eipä tehdä juuri muidenkaan pyörämerkkien.

Pelago on veljesten Timo ja Mikko Hyppösen projekti. He työskentelevät graafisina suunnittelijoina, mutta ovat haaveilleet pyöräkuvioista pitkään.

Pelago-nimi keksittiin jo 2000-luvun alussa. “Se tulee archipelagosta, saaristosta. Ja Helsinki on saaristo-, tai oikeastaan merenrantakaupunki. Nimellä voi myös leikitellä, tyyliin pe-la-go, niin kuin perjantai-lauantai-go.”

Aluksi veljekset kokeilivat, millaisia pyöriä syntyisi kierrätysosista.

“Kesällä 2005 kävimme hakemassa Kyläsaaren kierrätyskeskuksen pyöräverstaalta vanhoja pyörien runkoja. Sinne tuodaan joka kevät pyöränraatoja, joita kasaantuu, kun taloyhtiöt siivoavat kellareita. Osa niistä kunnostetaan, ja osa myydään halvalla harrastajille”, Mikko kertoo.

Kyläsaaresta lähti mukaan 15 parhaan oloista pyöränraatoa. Ne purettiin osiksi, ja Mikko alkoi kasata osista uusia pyöriä vanhempien autotallissa. Puuhassa kului seuraava kesä, sitä seuraava talvi ja vielä vuoden 2006 kesäkin.

“Mikko kiroili miten vaikeaa se oli ja miten paljon aikaa meni”, Timo kuvailee.

“Mulla ei ollut tietoa mekaniikasta ja standardeista. Myöhemmin tajusin, miksi ne rungot oli jätetty lojumaan: niissä oli epästandardeja osia, kuten ranskalaisia kierteitä, joiden takia niistä ei saanut tehtyä järkevästi uusia pyöriä”, Mikko kertoo.

Koettelemusten jälkeen kävi selväksi, että myytävien pyörien kannattaisi sittenkin olla tuliteriä. Pitkän etsiskelyn jälkeen veljekset löysivät mieleisensä valmistajan Belgiasta.

He vuokrasivat pakettiauton, ajoivat 2 000 kilometriä pienen perheyrityksen tehtaalle ja hakivat joukon pyöriä koeajoon.

“Se oli hauska reissu. Meidät otti vastaan perheen 26-vuotias poika. Hän on pyöränvalmistaja kolmannessa polvessa. Perheen isä tuli tervehtimään meitä haalarit päällä, kädet rasvassa. Niiden kotona, tehtaan vieressä, meille tarjottiin perheen äidin tekemää mudcakea”, Timo muistelee.

Pyörät tulevat nyt siis Euroopasta, ja niiden sanotaan soveltuvan sivistyneeseen eurooppalaiseen kaupunkipyöräilyyn.

“Pyörämme sopivat niille, jotka haluavat ottaa pyöräilyn rennommin, ja kaikille, jotka haluavat ajaa pyörällä kouluun tai duuniin. Pyörähän on ensisijaisesti kulkuväline, kaupunkilaisen auto. Nämä sopivat niille, jotka eivät välttämättä halua tulla töihin hiessä”, Timo kuvailee.

Hyppösten haaveena on, että Pelagoilla ajettaisiin vielä 50 vuoden päästäkin.

“Olen nähnyt pyörien käyttöiän keskiarvoja, ja ne ovat järkyttäviä. Jenkeissä keskimääräinen käyttöikä on noin kaksi kolme vuotta. Se on naurettavaa. Tuskin kukaan ajaa 50 vuotta joka päivä samalla pyörällä, mutta olisi siistiä, jos joku näkisi 20 vuoden päästä meidän pyörän ja olisi että ‘siistiä, vanha Pelago!’ ” Mikko haaveilee.

Pelago Bicyclesin liike (Eurantie 12–14) avautuu kesäkuun alussa. Lisätietoa: www.pelagobicycles.com


Kommentit

Ja tähän haluan kommentoida etenkin HS:n Valtterille, notta Sulvallakin on pyörätehdas, sanovat Tähtipyöräksi.



Lähetä kommentti

   Nimi

   Email (ei julkaista)

   www


  

Textile käytössä · HTML ei käytössä.

« Kid Kustoms  |  Pyöräily - Tasapainoista liikuntaa »