Harrastuksena vanhat polkupyörät

Yhden joensuulaisen omakotitalon vintillä aukeaa uskomaton näky, polkupyörä toisensa jälkeen, polkupyörän osia ja kirjallisuutta, mainoksia ja kaikkea mahdollista polkupyörään liittyvää itse pyörävanhuksista aina seinätapetteihin asti. – Kymmenen vuotta olen kokoelmaa haalinut, kertoo museon omistaja, keräilijä ja vanhojen pyörien kunnostaja Ilkka Routa saavutuksestaan. – Tämä on kokoelmani vanhin pyörä. Sen telinekin on monitoiminen, se taitetaan ja asetetaan pyörän päälle. Koko hökötys ympäri ja teline toimii pyörän korjaustelineenä.
Karsikossa olevaan yksityiseen polkupyörämuseoon kannattaa tutustua. Museon vanhin pyörä on yli sadan vuoden takaa ja ajokuntoinen. Siinä on mahtava eturengas, jonka halkaisija määriteltiin polkijan jalkojen pituuden mukaan. Muuten pyörä on muuttunut hämmästyttävän vähän runsaan sadan vuoden historiansa aikana, jopa uutena keksintönä nykyään myytävä napadynamo löytyy jo 1920 luvun pyörästä.

Sumerilaiset keksivät pyörän jo 3500 eaa., mutta ensimmäinen ihmisvoimalla kulkeva pyörillä varustettu laite ilmestyi ihmisten ihmeteltäväksi vasta vuonna 1793, jolloin ranskalainen M. de Sivrac esteli kahdella pyörällä varustetun celerifelen. Se oli kuin keinuhevoseen olisi laitettu kaksi pyörää peräkkäin. Laitteen päälle istuttiin ja ja vauhtia potkittiin maasta ja suuntaa vaihdettiin nostamalla eturengas maasta ja siirtämällä näin etupää uuteen kulkusuuntaan. Kun laitteeseen laitettiin pehmustettu runko, se sai nimekseen velocifere tai boneshake. Jälkimmäinen nimi muistuttaa ensimmäistä suomenkielistä nimeä, luunkatkojaa. Seuraavaksi vehkeeseen keksittiin kääntyvä etupyörä.

Ehkä polkupyörän historia pitäisi aloittaa vuodesta 1839 tai 1840, jolloin englantilainen Kirkpatrick Macmillan varusti pyöränsä tankovetolaitteella. Pyörää siis poljettiin, mutta laite jäi unohduksiin. Polkupyörän keksijänä pidetään pariisilaista vaunuseppää Pierre Michauxia, joka vuonna 1861 varusti vaunun pyörän polkimilla. Vuoden 1867 Pariisin maailmannäyttelyn ansiosta keksintö levisi maailmalle ja sitä alettiin valmistamaan teollisesti.

Suomen ensimmäinen pikajalka

Tieto uudesta kulkulaitteesta levisi nopeasti Suomeenkin. Lehdet kirjoittivat pikajalasta, jolla pääsi kulkemaan enemmän kuin penikulman tunnissa. Toinen lehti nimesi härvelin hulluksi hevoseksi.

Suomen ensimmäinen pyöräilijäseura perustettiin 1882 ja Suomen ensimmäiset pyöräkilpailut pidettiin parin vuoden kuluttua. Sana polkupyörä esiintyi ensimmäisen kerran Uusi Suometar –lehdessä, sen kuvatessa I. K. Inhan pyörämatkaa Saksassa ja Sveitsissä. – Museoni vanhin pyörä on valmistettu 1880 –luvun alussa. Kaikki osat englantilaisessa Chief –merkkisessä pyörässäni ovat alkuperäisiä, numerolla 2239 varustettuja. Suurella eturenkaalla varustetulla pyörällä voi pysähtyä vain neljän metrin välein ja pysähtyminen onkin tällä pyörällä ajamisen vaikein osio, kertoi Routa.

Pyörä on asetettu monitoimiseen telineeseen, josta voisi nykyvalmistajatkin ottaa oppia. Teline taitetaan ja asetetaan pyörän päälle, kun hökötys käännetään toimii teline korjaustelineenä.

Seuraavaksi polkupyörä sai vuonna 1888 belfastilaisen Dunlopin kehittämät ilmarenkaat ja etu- ja takapyörän kokoero tasoittui. Yksi tärkeä keksintö kuitenkin puuttui.

Ennen ei pakki puuttunut – Eräs pyörän valmistaja kehuu, että vain pakki puuttuu. Tämä 1800 ja 1900 lukujen vaihteessa valmistetussa polkupyörässä on pakki ja rattilukko, esitteli Routa museonsa toiseksi vanhinta polkupyöräänsä.

Oli pyörässä monta muutakin erikoisuutta, kuten jarru etupyörässä ja naisten pyörän kukkateline. Joensuulainen pyörällä ajava saattaisi mielellään ottaa nykyiseenkin menopeliinsä silloisista lisälaitteista koiraruoskan tai nalleja, joilla kummallakin hätisteltiin suureksi riesaksi jo tuolloin koettuja koiria pois pyörän tieltä. Kerrottakoon, että pyöräilijät käyttivät nalleja vielä 1950 luvulla. – Vaikeinta tälläkin vapaanavattomalla pyörällä ajamisessa on pysähtyminen, koska polkimet pyörivät aina pyörän liikkuessa. Jos jalkansa irrottaa polkimilta, käy pysähtyminen lähes mahdottomaksi. Kyllä harjoittelua tällä ajaminen vaatii. Tärkeä keksintö oli vapaanavan keksiminen vuosisadan vaihteessa, jolloin pyörään tuli takajarru, eikä jalkoja enää tarvinnut irrottaa polkimista, jos polkemisen lopetti, esitteli Routa. – Viimeisin kunnostamani pyörä on Maraton –merkkinen vuodelta 1926. Pyörässä on alkuperäiset puuvanteet, yksin niiden suoristamiseen kului puoli vuotta, esitteli Routa viimeisintä saavutustaan.

Pyörä yleistyy

Ensimmäisten pyörien tulo Suomeen on tarkasti tiedossa, sillä vuodesta 1895 pyörät oli rekisteröitävä. Tietojen mukaan Joensuun ensimmäinen pyörä rekisteröitiin vuonna 1914. Pyörien rekisteröinti loppui vasta vuonna 1938.

Pyörä oli historiansa alkuaikoina elitistinen tuote. Sen rinnalla omistaja kuvattiin ja polkupyörä toi omistajalleen arvostusta. Pyörän keskihinta oli vuosisadan alussa noin 200 markkaa, joka on 740 euroa, se ei kuvaa pyörän todellista kalleutta. 200 markan hinta lienee vastannut noin seitsemän viikon bruttopalkkaa. 1920 luvulla pyörän hinta laski ansiotyössä olevan kukkarolle sopivaksi. Pyörän sai ostettua kuukauden palkalla.

Vuosisadan alkupuolella polkupyörä alkoi yleistyä ja kasvavan kysynnän myötä myös Suomessa niitä alettiin valmistamaan tai kokoamaan eri puolilla maata. Museon kokoelmissa on Joensuussa valmistettu Jora –merkkinen pyörä vuodelta 1937. Jora on lyhenne sanoista Joensuun Rauta. Toinen Joensuussa koottu pyörä oli merkiltään Karjala. Polkupyörä tuli suomalaistenkin yleiseksi kulkuvälineeksi. – Huomasin tutkiessani sota-ajan Torpedo takanapaa, että siihen oli merkitty tehtaan valmistamien takanapojen määrän. Napoja valmistettiin vuosien 1904 ja 1940 välisenä aikana yli 50 miljoonaa kappaletta, totesi Routa pyörien määrästä.

Vuosina 1937 ja 1938 myytiin Suomessa yli 150 000 pyörää vuodessa. Sota hankaloitti valmistusta, pyöriä valmistettiin, mutta renkaita ei saatu, joten tavan kansa sai liikkua puisilla renkailla. Vuoden 1938 myynti ylittyi vasta 1950 –luvulla.

Pyörän yleistymisen myötä yleistyivät myös monenmoiset lisälaitteet. Housuhaka, jossa mielenkiintoisena yksityiskohtana oli erikseen valmistetut oikean ja vasemman jalan housuhaat. Tai napadynamot, joita löytyy jo 1920 luvun pyöristä. Museossa on paljon pyörän lisälaitteita, osia, vanhoja mainoksia ja kirjallisuutta. – Vaikka pyörä oli ennen sotia yleinen kapistus, on monet sen ajan osat hyvin harvinaisia. Joitain tiettyjä osia tulee huutokaupoissa vastaan varsin harvoin. Myös vanhojen pyörien hinnat ovat nousseet. Vanhimmat, suurella eturenkaalla varustettuja pyöriä myydään netissä, siellä niiden hintahaarukka on 10 000 – 22000 dollaria, totesi Routa vanhojen pyörien nykyisestä hintatasosta.

Intohimona vanhat pyörät

Ilkka Routa ei ole yksin harrastuksensa kanssa. Samanlainen kärpänen on puraissut muitakin suomalaisia ja yhdessä he ovat perustaneet Vanhat Velot ry nimisen yhdistyksen. – Pohjois-Karjalasta yhdistyksemme jäseniä löytyy pari kolme.

Vanhat Velot on pyörävanhusten ystävien, keräilijöiden ja kuljettajien kerho. Se aloitti toimintansa 1994 ja rekisteröitynä yhdistyksenä 2002. Yhdistys julkaisee kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää Pikajalka –nimistä lehteä. Vanhojen pyörien maailmaan voi heittäytyä nettiosoiteessa www.vanhatvelot.org.
(Lähde: Kuva Heikki: Kaksipyöräisten vuosisata, 1988).

Kuva ja teksti: Heikki Ignatius
Karjalan Maa, Perjantaina 11.11.2005 N:o 124