Muistelmia polkupyöräretkeltäni. Inha, Kylliäinen
Vanhojen Velojen kustantama ja tekn. lis. Mikko Kylliäisen toimittama kirja I. K. Inhan pyöräretkestä Keski-Eurooppaan vuonna 1886 julkistettiin Inhan syntymäpaikkakunnalla Virroilla 28.11.2009. Julkistamistilaisuudessa kirjan toimittaja kertoi laajasti paitsi Inhan retkestä, myös hänen taustoistaan, pyöräafääreistään ja 1800-luvun lopun pyörämatkailusta yleensä.
Vanhat Velot järjesti tilaisuuden yhdessä Virtain kirjaston ja Jäähdyspohjan kyläyhdistyksen kanssa. Paikalle oli kokoontunut yhdistyksen jäsenten lisäksi edustava joukko paikallista kotiseutuväkeä ja Inhan perinnön vaalijoita, joille Kylliäisen esitys tarjosi erinomaisen keskustelupohjan.
Inha-kirjaa voi tilata puheenjohtajalta, markkuwlahtinen (at) gmail.com, hintaan 13 euroa + postikulut 3 euroa, ja sitä saa myös eräistä museoista ja kirjakaupoista päivän hintaan.
Kokouksen yhteydessä hyväksyttiin myös ensi vuoden toimintasuunnitelma, jonka ytimenä on kotimaisen pyörämerkkikirjan julkaiseminen.
Akateeminen kirjakauppa kertoo kirjasta jotakiunkin näin:
I. K. Inhan (1865-1930) laajasta elämäntyöstä tunnetaan parhaiten hänen toimintansa valokuvaajana, kirjailijana, kääntäjänä ja sanomalehtimiehenä. Ehkä juuri monipuolisuudesta johtuu se, että Inhasta ei ole julkaistu kattavaa elämäkertaa; artikkelit puolestaan käsittelevät eritoten hänen työtään valokuvaajana. Polkupyörä oli Inhalle tärkeä liikenneväline ja työkalu, mutta nuorena hän suunnitteli itselleen jopa elinkeinoa pyöräkauppiaana. Myöhemmin polkupyörä vilahteli usein hänen kaunokirjallisissa töissään. Inhan laajin pyöräilyaiheinen teksti on syksyllä 1886 Uudessa Suomettaressa ilmestynyt kertomus pitkästä pyöräretkestä Keski-Eurooppaan. Matkakertomusta ei ole vuoden 1886 jälkeen julkaistu uudelleen, joten siihen on voinut tutustua vain vanhoja lehtiä lukemalla. Vanhat Velot ry julkaisee matkakuvauksen “Muistelmia polkupyöräretkeltäni” nyt kokonaisuudessaan tekniikan lisensiaatti Mikko Kylliäisen toimittamana. Kirjaan sisältyy Inhan kertomuksen lisäksi johdanto, joka kuvaa Inhaa pyöräilijänä sekä pyöräretkeilyn luonnetta erilaisten matkailun muotojen, kuten turismin ja tutkimusmatkailun, joukossa. Vuonna 1886 Inha ei vielä ottanut matkallaan valokuvia. Kirja on kuitenkin runsaasti kuvitettu Saksan, Tsekinmaan ja Sveitsin museoista ja arkistoista valikoiduin valokuvin. Ne kuvaavat Inhan näkemiä maisemia mahdollisimman lähellä vuotta 1886.
Comments are closed for this article



